26 huhtikuuta 2015

Vappunaamarit

Meillä oli Lennin kans miniloma normaalista arjesta ja matkustettiin linja-autolla keskiviikkona mun kotikotiin. Hienosti meni bussimatka, vaikka Lenni oli matkustanut linja-autossa viimeksi pienenä. Mukava oli olla äitin ja iskän hoivissa, syödä hulluna munkkeja ja viikonlopuksi avopuoliso tuli mun siskonlapsien kanssa hulinoimaan. Tänään tultiin taas kotiin ja olikin vähän rankempi reissu kun tähän päivään on mahtunut jo Lennin korsausta ja mun kahdet päikkärit. Huh!

Pienet askartelukaverit oli taas vailla jotain näperrettävää ja niinhän tämä täti-moonika keksi taas jotain nopeaa! Kärsivällisyys ei aina ole huipuinta luokkaa niin pienillä kuin isommallakaan askartelijoilla. Toiveena ois ollu sellaset kuminauhalla päähän laitettavat naamarit, mutta kuminauhaa ei löytynyt mistään, joten tikku sai toimia tällä kertaa. 













































25 huhtikuuta 2015

Marianne-apina




































"Kisassa kehotettiin inspiroitumaan Fazerin ihanista karkkikääreistäja Novitan pehmeistä langoista ja neulomaan tai virkkaamaan vaikkapa pipon, paidan, tyynyn tai lelun. Vuoden makeimpaan neulekisaan osallistui huikeat 434 kilpailutyötä, joista Suomen Kädentaidot 2014 -messukävijät Tampereella saivat äänestää suosikkiaan."

Innostuin viime sykysynä #karkkineulekisasta sen verran, että pistin samantein langat ja koukun viuhumaan. Työstä tulikin vähän isotöisempi, mitä olin alunperin ajatellut! Apinan käsiä virkatessa jätinki työn jo syrjään, kun ei vaan enää kiinnostanut. Onneksi kuitenkin vielä samalla viikolla, kun kilpailytyöt piti lähettää sain aikaseksi vielä tehdä Marianne-apinan valmiiksi. Sitten postiin ja odottelemaan niitä käsityömessuja!

No käsityömessut tuli ja voitto meni sivusuun, kylläkin jokainen niistä töistä oli voittonsa ansainnut. Niin hienoja juttuja! Sitten unhodin koko apinan, koska olinhan kirjoittanut apinan mukaan lapun, ettei sitä tarvitse lähettää minulle takaisin ja sen voisi antaa jollekkin lapselle.

"Myös osa kilpailutöistä lähtee takaisin tekijöilleen – parhaimmat työt kuitenkin kuvataan, joten ne palautuvat hieman myöhemmin."

Maaliskuussa sain postia ja siellähän se apina oli paketissa. Mukana oli lappunen, missä pyydettiin, joskos voisin kirjoittaa apinasta ohjeen, joka sitten julkaistaisiin Novitaknitsin nettisivuilla. Ohjeen kirjoittaminen oli kyllä yhtä tuskaa, kun jouduin virkkaamaan uudestaan melkein samanlaisen apinan, että sain ohjeen tehtyä. No onneksi tuli tehtyä, koska toissa päivänä sain sähköpostin, jossa oli linkki mun Marianne-apinaan! 

Apina löytyypi täältä ja muita kilpailutöitä täältä

15 huhtikuuta 2015

Ananaskylppäri



Enpä olis uskonut, että laitan tänne blogiin kuvia meidän kylppäristä. Mutta niinpä vaan laitan. Muistoksi itselleni! Tää on ehkä villein kylppäri mitä meillä on ollut tai tulee ikinä olemaan. Onneksi ne on vaan tekstiilejä ja saa helposti pois. Oiskait se jos oisinki maalannut seinät pinkiksi ja katon keltaseksi..

Kaikki lähti taas jälleen kerran siitä, että eksyin kattelemaan nettikauppoja ja pian ostoskorissa olikin suihkuverhoa, pyyhettä, sukkaa, passinkoteloa.. No tänään ne saapui! Turkoosi suihkuverho, jossa on ananaksia? Kyllä vain. Ja samat käsipyyhkeinä.. Niin ja toisestahan vois tehä taulun. Jeee! Nyt on kesäkylppäri. Edellinen olikin ihan tylsä. Sainpas piristettyä vähän tätä kalseeta vuokra-asunnon kylppäriä.

Käyn vähän väliä vaan huvikseni avaamassa kylppärin oven ja napsauttelen valoja päälle. Ehkä nukun seuraavan yön vessan matolla. Haluaisin vielä vaihtaa lampuksi sellasen, joka ei hohka keltasta väriä. Jotain kelvinijuttuja vissiin.









































































































14 huhtikuuta 2015

Onnellisuustakki kakkonen
























Esittelin mun ensi kesän onnellisuustakin täällä. Oon edelleen siitä takista aivan mielissäni, mutta löysin kyllä aika kivan vastuksen sille. En vaan voinut jättää tätä kauppaan, kun siinä koreili -50% alennuslappu. Kiikutin kassalle ja lompsin kaupasta hymy korvissa! Kattokaapa tätä nyt ja toivokaa etten löydä enää yhtään kivaa takkia ensi kesäksi.

Yritin vähän järjestellä mun Pinterestissä olevia kansioita, kun ne oli aivan sekaisin. Ajattelin, että lisään sinne myös omia kuvia, mutta sitten päädyin lukemaan blogeja ja kuvien tekijänoikeudesta ja siitä miten kuvat saattaa levitä Pinterestissä ihan tuosta noin vaan ja sitä kautta myös muualle nettiin. Hetken mietin, että en haluakkaan lisätä omia juttujani sinne. Nyt kuitenkin hoksasin, että mitäs sitten vaikka ne kuvat leviäisikin. Mitä varten pihtaisin niitä kuvia itselläni tai korkeintaan täällä blogissa. Ei mulla ole mitään syytä pitää niitä kuvia vain ominani. Kiva vaan, jos joku tykkää niin paljon, että pinnaa kuvaa tai käyttää muussa yhteydessä. Tietysti ois kohteliasta, jos aina tämä mun blogi mainittais kuvan käytön yhdeydessä ja siksipä törkkään jokaiseen kuvaan jonkulaisen leiman, josta käy ilmi mistä kuva on lähtöisin. Huh.

Aurinkoista tiistaipäivää kaikille! Kuulin jo, että Vaasassa ainakin oli lumi maassa..









































































































13 huhtikuuta 2015

Leipomistohinan tuloksia






















Toissa päivänä kerroinkin jo meidän leipomustohinasta siskon kanssa. Nämä herkut loihdittiin siis kummitytön 2-vuotis synttäreille. Kakkupalleroita, leivokset täytekakun sijaan, kuivakakkua, hedelmävartaita, makaroonisalaattia.. Lista oli loputon! Äitin tekemät perhoskeksit ja pullapitkot vielä kruunas koko herkkusatsin. Omnomn. Onneksi näitä pääsi syömään useaan otteeseen aina vieraiden vaihtuessa.

Parasta oli näperrellä sokerimassasta perhosia tai koristella kakkupalleroita nomparelleillä. Nomparellejä riitti näissä herkuissa!






































































En kestä miten suloinen itse päivänsankari oli!

11 huhtikuuta 2015

Synttärikortti










































Viimeiset pari päivää on touhuttu kummitytön 2-vuotis synttäreitä. On leivottu jos minkäslaista herkkua ja koristeltu leivoksia millin tarkkuudella. Sitä se on kun siskoset pääsee vauhtiin. Tehtäiskö vielä tämmönenki? Oisko sittenki parempi näin? Sulla näyttää paljon hienommalta.. Eiku sullapa!

Tänään päästiin sitten laittamaan pöytäkoreaksi ja mussuttamaan aikaan saanoksia. Olihan ne hyviä! Synttärisankarikin on kunnon herkkusuu ja näytti maistuvan. Tuumattiin, että ois voitu päästä vähemmälläkin vaivalla, mutta onhan se kaikki nyt sen arvosta.

Ja joo tässä tämä synttärikortti, jonka askartelinpaskartelin jo tovi sitten. Siinä on norsuja jos ette tunnista! Heh heh.






06 huhtikuuta 2015

Kynsilakalla marmorointi
























Tämmosen kynsilakkojen keräilijä oli enemmän kun mielissään, nähdessään lehdessä kynsilakoilla maalattuja pääsiäismunia. Sain Mummin kaveriksi ja alettiin maalailemaan. Pari tippaa eri värisiä kynsilakkoja vesiastiaan, hammastikulla värien sekoitus marmoriseksi ja sitten vaan kananmuna kastettiin vedessä. Me tehtiin aina puolet ja puolet, eli kasteltiin vaan puoli munaa kerrallaan, mutta jos ois isompi astia ollut, niin varmaan vois tehä koko munan kerralla.

Meillä oli Mummin kanssa niin rattosaa tämän touhun kanssa, että pistettiin äiti tyhjentämään kananmunia lisää ja marmoroitiin vielä toinen satsi Mummillekkin kotiin. Ois ollut kiva tehdä myös jotain musta-, kulta-, hopeasävyisiä, mutta niitä ei löytynyt (vielä) mun kynsilakkavarastoista!

Joskus oon kokeillu tätä tekniikkaa ihan kynsiinkin, mutta silloin oli koko sormet sitten kynsilakassa ja ei niin kivan näköiset. 








04 huhtikuuta 2015

Pääsiäiskortit






































Tällaiset kortit tänä pääsiäisenä. Näitä oli tosi kiva tehdä! Yksinkertaiset, helpot, tuli nopeesti monta korttia kerralla ja jotenki näistä tuli vielä omastakin mielestä tosi kivat. Pitäiskö lähettää yks itellekki? Haha! Idean sain Pintrestistä (täältä), mutta vesivärittelyt keksin ihan ite ja tuon nauhan ympärille. 

Tänään ollaan ulkoiltu koko päivä ja paistettu makkaraa notskilla. Nyt väsyttää ja vaatteet haisee savulta! Kohta päiväsaunaan, niin nukahdan varmaan lauteille. 

Syökää aivan mahottomasti suklaata ja nauttikaa pääsiäisestä!












































Onko seuraavat "juhlapyhäkortit" vasta jouluna?

02 huhtikuuta 2015

Pääsiäiskoristeiden aika










































Laitettiin kotiin pääsiäistä ja lähdetään pääsiäiseksi pois. No olikohan järkeä? Kerkeen katella noita koristeita tämän illan ja sitten ne ilahduttaakin täällä pelkkiä villakoiria. Ehkei niitä tarvi sitten ihan heti pääsiäisen jälkeen kerätä takaisin laatikoihin? Ja otanko hyasintin matkaan mukaan! Muutenhan en näe sitä koreinta loistoa. Onneksi ruusut sentään jo alkaa vetelemään viimeisiä.. Eipähän tarvi niitä ottaa mukaan. Hah!

Huomasin tähän näitä kuvia laittaessa, että nää kaikki kuvat on pystysuuntaisia. Sitten vilkaisin pari muutakin postausta ja sama homma niissäkin. Hassua, että en edes mieti ottavani näitä pystykuvia, mutta silti näitä vaan tulee enemmän. Pitääpä yrittää ihan ajatuksella ottaa niitä vaakakuviakin!